YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN - SIIKASALMEN RAAMATTULEIRI
 
Siikasalmen raamattuleiri alkoi maanantai-iltana 10.7. helteisessä säässä. Suurin osa noin kolmestakymmenestä leiriläisestä saapui lähiseudun kunnista ja kauimmaiset Etelä- ja Länsi-Suomesta. Jo sunnuntaina oli Siikasalmeen tullut noin 45 seurakuntamme jäsentä ja ystävää Petroskoista. Tiistaina tuli vielä noin 15 venäläistä ystävää lähinnä Helsingin seudulta Liia Kaitaisen ja Julian Dejanovin johdolla. Näin Siikasalmella oli suomalaisten ja venäläisten raamattuleirit yhtä aikaa. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina meillä oli yhteiset iltatilaisuudet suomalaisille ja venäläisille.
Suomalaisten leirillä raamattutuntien opetuksesta vastasivat suurlta osin Auvo helminen ja Veikko Leppänen. Puhujina palvelivat myös Aila Forsten, Veli Keronen, Orvokki Leppänen, Jaakko ja Ulla Turunen sekä Helmi Pirhonen, joka esitti myös sanoittamiaan lauluja. Musiikkiesityksistä ja säestyksestä vastasivat pääosin liperin adventtiseurakunnan jäsenet. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli "Tutustumme toisiimme" -tunti, jossa monet leiriläiset kertoivat omakohtaisen kokemuksensa uskoontulosta. Keskiviikkoillan kohokohta oli Reijo Ikosen konsertti, joka antoi meille kaikille uskoa rukouksia kuulevaan Jumalaan. Reijo Ikonen esitti upeasti koko sydämestään koskettavia lauluja ja niiden lomassa hän puhui rukousvastauksista ja Jumalan johdatuksesta elämässään. Säestäjänä toimi hänen puolisonsa Ulla-Stina Ikonen taidokkaasti kanteleella ja pianolla. Torstai-iltana Auvo Helminen puhui kasteenliitosta Jeesuksen kanssa. Hänen esittämäänsä kastevetoomukseen vastasi myöntävästi viisi seurakuntamme nuorta, jotka kaikki ovat myös käyneet Siikasalmen kristillistä koulua. Myös espoolainen Pirkko Riihiaho, joka oli tutustunut advettisanomaan Seppo Johanssonin pitämässä Ilmestyskirja-seminaarissa, teki kasteratkaisun. Tamperelainen Hannu Hinkka halusi liittyä adventtiseurakuntaan jo aiemmin raamatullisen upotuskasteen saaneena. Perjantaina aamupäivällä jari Keronen piti hyvin havainnollistetun oppitunnin terveiden elämäntapojen merkityksestä. Iltapäivällä Seppo Johansson esitti raamatunhistorian suurista tapahtumista upean kuvasarjan, johon hän itse oli kirjoittanut kuvatekstit. Illalla Petroskoin seurakunnan pastori Vasili Pavlitshe puhui Jumalan puoleen kääntymisestä. Lopuksi hän esitti vetoomuksen elämän antamisesta Jeesukselle, mihin vastasi eräs nuori mies Petroskoista. Oli koskettava hetki, kun Vasili Pavlitshe polvistui pyytämään Jumalan siunausta kaikille sapattina kasteelle tuleville.
Sapatin jumalanpalvelukseen tuli vieraita erityisesti Joensuun ja Kaavin seurakunnista. Kuulijoita oli yhteensä noin 200. Raamattutuntien jälkeen jumalanpalveluksen ohjelmasta vastasivat pääosin Petroskoin seurakuntalaiset. Vasili Pavlitshe vetosi vielä voimakkaasti kuulijoihin elämän jättämisestä Jeesukselle, ja kolme ystävää Petroskoista vastasi tuohon kutsuun. Perjantai-iltana olin rukoillut, että ainakin kymmenen ystävää tekisi kasteratkaisun, ja niin tuo lukumäärä tarkalleen toteutui. Koskettavan kastejuhlan jälkeen iltapäivällä oli "Tervetuloa seurakuntaan" -tilaisuus. Auvo Helminen muisteli sitä, kuinka Tommi Keronen oli osallistunut hänen pitämäänsä kokoussarjaan jo vuosia sitten Liperissä. Ja nyt Tommi sai tehdä hyvän valinnan jeesuksen puolelle. Veikko Leppänen oli muutama vuosi sitten toimiessaan Liperin seurakunnan pastorina myös uskonnonopettajana Siikasalmen koulussa. Nyt hän sai palvella kasteessa opettamiaan nuoria. Kastetuista ja seurakuntaan liitetyistä ohjelmaa esittivät Matti Pirhonen lauluilla, Pirkko Riihiaho ja Hannu Hinkka puheenvuoroilla. Näistä puheenvuoroista jäi erityisesti mieleeni Pirkko riihiahon valoisa ja elämänmyönteinen todistus ja Hannu Hinkan koskettavan todistuksen päätössanat: "Elän, koska Jeesus Kristus elää." Allekirjoittaneelle 15.7.2006 oli myös ikimuistoinen päivä, kun kolme poikaani, Lasse, Matti ja Teemu, tekivät hyvän ratkaisun Jeesuksen puolelle. Jumalan siunausta ja varjelusta kaikille kastetuille ja seurakuntaan liitetyille!
Sapatti-iltana oli vielä tilaisuus, jossa Petroskoin ystävät esittivät opettavaisen näytelmän siitä, kuinka elämän tärkein aarre, Raamattu, löytyi aarteenetsijöille. Ilta päättyi vielä yhteiseen konserttiin.
Saimme leirillä kokea yhteistä iloa ja onnea yli rajojen suomalaisten ja venäläisten kesken. Kiitokset kaikille, jotka tulitte Siikasalmen raamattuleirille. Saimme yhdessä palvella toinen toisiamme. Kiitos keittiön henkilökunnalle, kaikille ohjelman esittäjille, esirukoilijoille, leirin taloudellisille tukijoille ja kaikille jotka myötävaikutitte tavalla tai toisella leirin onnistumiseksi. Kiitos, kunnia ja ylistys Jumalalle kaikesta hänen armostaan ja hyvyydestään.
Teksti: Veli Keronen