Sivu 2, 3 / Lehtiarkisto
Kristillisen koulun arkea nähtynä Saarojen silmin
Herään. On uusi aamu. Elän, hengitän, kipristelen varpaitani, kurkistan silmän raosta hämärää, ristin käteni ja kiitän elämän päivästä, uudesta mahdollisuudesta, uusista voimista, perheestä, lapsista, ihan jokaisesta, ystävistä, työstä... niin työstä. Paljonko vielä on aikaa jäljellä ennen koulun alkua. Riittävästi. Luen hetken saadakseni hengen ravintoa. Työni on lähellä kotiani. Vain pihan poikki ja perillä ollaan. Ei siis kiirettä. Syön aamiaisen ja lähden. Olen valmis hyppäämään Saaran saappaisiin, uusiin elämän haasteisiin, katselemaan uutta päivää uusin silmin... tänään.

Koulun pihalla tervehdin ennen minua koululle tulleita oppilaita. Kipaisen opettajainhuoneeseen ja tervehdin työtovereitani. Vaihdamme kuulumiset ja siirryn hetkeksi viimeistelemään päivän suunnitelmia.
Jo ulkona tervehdyksestä usein voi päätellä, millä mielellä oppilas on kouluun saapunut. Mietin, mitä he tarvitsevat tänään. Onko kotona ollut iloa vai surua? Miten voisin rohkaista itse kutakin hänen elämäntilanteessaan eteenpäin tänään? Tarvitaanko enemmän hellyyttä ja hoivaa vai mahtavaa tietopakettia, jonka edellisiltana valmistelin? Olen valmis nopeisiin muutoksiin ohjelmassani, tarpeen mukaan.
Nautin työstäni. Iloitsen lapsista, heidän vilpittömyydestään ja aitoudestaan. Koen, että opettajan rooli nykypäivänä on muutakin kuin oppilaan tukemista ja ohjaamista oppimisprosesseissa eteenpäin. Tarvitaan ystävää ja ymmärtäjää hyvin erilaisiin iloihin ja suruihin. Haluan olla sitä kaikille oppilailleni, jos he minut hyväksyvät siihen tänään.

Kello soi ja aloitamme yhteisen päivänavauksen salissa: musiikkia, laulua, kertomuksia, tietovisailua, rukousta, ajankohtaista asiaa, mitä vain kukin opettaja tai vierailija vuorollaan varastoistaan ammentaa. Pyydän taivaan Isän siunausta jokaiselle oppilaalle ja opettajalle tämän päivän matkalle. Nautin yhteisistä aamuhetkistä, koska koen, että se yhdistää koko koulua yhdeksi suurperheeksi. Se opettaa meitä yhdessä
palvelemaan Jumalaa ja arvostamaan eri-ikäisiä oppilastovereita ja lähimmäisiämme. Joku myöhästyy. Se harmittaa, koska juuri hänelle olisi tämän aamun asia ollut kovin tärkeä.

Siirrymme oppitunneille aloittamaan varsinaista aherrusta. Luokassani on yleensä kouluperheen nuorimpia. Väki näyttää ensimmäisellä tunnilla usein vielä hiukan uniselta, ja niinpä yritänkin saada tuntini niin mielenkiintoiseksi ja toiminnalliseksi, että uneliaimmatkin alkavat heräillä. Olisikohan pitänyt jättää viimeiset tietokonepelit pelaamatta edellisiltana, jotta aamuherätys ei olisi tuntunut niin ankealta.
Välitunti raittiissa ulkoilmassa tekee terää, ja seuraavat tunnit etenevät reippaasti. Pienissä oppilasryhmissä on miellyttävä ohjata ja opettaa. Opettaja tuntee oppilaansa hyvin ja näin pystyy erinomaisesti auttamaan ja käyttämään niitä "kikkoja", joita kukin oppiakseen tarvitsee. aina en pysty jokaista auttamaan, mutta pyrin siihen taitojeni mukaan. Silloin kun asiat menevät solmuun, pysähdymme, keskustelemme ja usein rukoilemme yhdessä, jotta asiat etenisivä sillä tavalla, kuin se on itse kullekin parhaaksi. Näin säilyy työrauha ja opettaja-oppilassuhdekin läheisempänä.

Kristillisen koulun etuna on se, että voin vapaasti ottaa esimerkkejä Raamatun henkilöistä ja heidän selviytymistarinoistaan ongelmatilanteissa. Koulussamme ei tarvitse ajatella: sopiikohan tämä
kaikille? Monesti samat keinot ongelmanratkaisussa pätevät tänäänkin.

Valitettavasti emme elä pahan ulottumattomissa Siikasalmellakaan, vaan monet ongelmat, jotka ovat ongelmia muualla, tulevat myös kristillisen koulun arkeen. en rakasta niiden selvittelyä. Toivoisin, että ihmiset osaisivat ajatella vastuullisesti ja toimia siten, että kaikilla on hyvä olla, mutta joudun usein pettymään toiveissani ja puuttumaan konflikteihin. Elämme edelleen vajavaisessa maailmassa. Uskon kuitenkin, että jonain päivänä oppilaani ovat vastuuntuntoisia kansalaisia, hyödyksi yhteiskunnalle ja kunniaksi Jumalalle.

Kolmannella tunnilla vatsat alkavat häiritä opetusta siihen malliin, että opettaja tulkitsee aamuaterian jääneen väliin. Niinpä ruokasalin tarjonta alkaa kiinnostaa useimpia. Tunnin päätteksi pyydämme siunausta ruualle, ja lapsijoukko ampaisee ruokasalille. Pizzapäivänä ei oppilailla yleensä ole ruokatunnilla kiire välitunnille.
Iltapäivän tunneilla oppilainani on usein 7.-9. luokkien oppilaita. heidän sielunelämänsä onkin jo mutkikkaampi. Onneksi itselläni on sen ikäistä nuorisoa. Se helpottaa ymmärtämään tätäkin ikäkautta paremmin. Ihania ovat, mutta välillä niin "kommervenkkisia", ettei tiedä mistä narusta pitäisi vetää, ettei tulisi umpisolmuja. Opetus tunneilla yleensä sujuu rauhallisesti, ja välillä keskustelemme siinä sivussa muustakin kuin opetettavasta aiheesta. Joskus täytyy muistuttaa, missäs oikein mentiinkään.

Yhteismusisointi musiikin valinnaisen ryhmän kanssa on antoisaa. Esiinnymme heidän ja vapaaehtoisten oppilaiden kanssa melko paljon. Päivän tunnit päättyvät klo 15.00. Päätämme päivän usein oppilaan ptiämään rukoukseen. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan päivän matkaa
kunkin omaan suuntaansa.

Opettajien kanssa ehdin vähän kertailla päivän tapahtumia yhdessä joko välitunneilla tai koulun jälkeen. sitten siirryn suunnittelemaan seuraavan päivän tehtäviä. Siis elän huomispäivän ja usein myös ylihuomisen lyhennettynä ajatuksissani ja suunnitteluvihkossani seuraavien tuntien aikana. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niinpä satsaankin suunnitteluun monesti useamman tunnin päivässä. En yleensä kiirehdi kotiin, vaan koulu täyttää tällä hekellä suurimman osan päivästäni. Valmistelen monia asioita, esimerkiksi koristeita, leluja, pelejä ym., jotka eivät ehkä olisi välttämättömiä, mutta joista itse nautin ja joista oletan myös oppilaiden ilahtuvan.
Opettajana on kiva olla, koska voi tehdä melkein kaikkea maan ja taivaan väliltä. Työssäni opettajana yhdistyvät opiskelu, työ, leikki, harrastukset ja vapaa-aika aivan niin taidokkaaksi kudelmaksi kuin osaan ne suunnitella ja kutoa. Yritän tehdä kudelmastani taivaan Isän johdossa kaunista, jotta sekä oppilaat että opettajatoverit ja minä itse voisimme jokainen kulkea iloisin mielin omissa saappaissamme tämän päivän matkan. Illalla kiitollisena suljen silmäni ja unelmoin uuden päivän matkasta.
Teksti: Saara-ope
Mä kuljen koulun bussilla kouluun mun pikkuveljen kanssa. Meillä on matkaa n. 19 km ja matka kestää noin puoli tuntii.

Mä pidän tällä hetkellä eniten kuviksesta ja enkusta. Meillä on kaks tuntii kuvista peräkkäin. Ja kun välkkä alkaa, kukaan ei malta lopettaa vaan me piirretään välkänki yli. Enkusta mä oon yhtä äkkiä alkanu pitämään. En vaan tiiä mistä se johtuu... :) Opettajat on alkanu kannustamaan, siis Jari. ATK:ssa opetellaan kymmensormijärjestelmää. Musta se on kivaa, ku yleensä oon tekemisissä tietokoneiden kaa.

Siis meijän luokassa, 5.-6. luokilla mä oon ainoo tyttö. Välillä on sellanen tunne, että miten mä kestän. Ja oishan se ihan kivaa saaha meijän luokalle muita tyttöjä... Ja kun kerron mun joillekin kavereille,
miten pieni meijän koulu ja luokka on, ne on ihan ihmeissään. Niitte luokilla on yli 20 ja meillä on 5 oppilasta.

Musta on kiva, että täällä melkein kaikki on hyvii ystävii ja ikäerosta ei välitetä. Sitte on oikeestaa aika hyvä että on pienet luokat, koska opettaja kerkee neuvomaan.
Teksti: Saara, 6. lk